Tämä on todennäköisesti odotetuin
postaukseni ja halutuin reseptini. Kyseessä on BBQ-kastike, jota
tarjoan yleensä porsaan ribsien, naudanlihan tai hampurilaisten
kumppanina. Kyseessä ei siis ole marinadi tai kastike, jossa liha
uitetaan ennen grillaamista. BBQ-kastike tarjotaan kypsän lihan
lisukkeena tai porsaan ribsien kohdalla toimitaan niin, että kypsät
ja höyryävän kuumat ribsit uitetaan kastikkeessa juuri ennen
tarjoilua.
Netti, grillausoppaat ja lehdet ovat
pullollaan erilaisia reseptejä parhaan BBQ-kastikkeen
valmistamiseen. Yhteistä näille parhaille resepteille on suuri
sokerimäärä. Amerikkalaistyylisen tahmean kastikkeen salaisuus
piilee juuri suuressa sokerimäärässä. Se on myös syy siihen,
että kyseinen kastike ei sovi lihan valeluun grillauksen aikana.
Liha voidaan sutia kastikkeella korkeintaan viimeisen kahden
grillausminuutin aikana. Tämä siksi, että kastikkeessa oleva
sokeri palaa erittäin helposti, jolloin tuloksena on kitkerän
makuinen palanut sokeripinta. Mikäli BBQ-kastiketta halutaan sivellä
lihaan grillauksen aikana, on oltava erityisen varovainen ettei se
pääse palamaan. Palanutta pintaa ei korjaa mikään ja maku on sen
mukainen. Jos tarkoituksesi on valella lihaa loppukypsennyksen
aikana, voit lisätä kastikkeeseen hieman miedonmakuista rypsi- tai
rapsiöljyä. Oliiviöljy ei käy tähän tarkoitukseen. Muussa
tapauksessa resepteissä olevan öljyn voi surutta jättää pois.
Oma BBQ-kastikkeen reseptini on
muotoutunut vuosien saatossa. Alkuperäinen reseptin esikuva löytyi
Suomen Kuvalehden Gourmet-liitteestä, mutta alkuperäisestä
reseptistä omani on hyvin yksinkertaistettu versio. Pääkomponentit,
omenaviinietikka, hyvä ketsuppi, fariinisokeri ja soijakastike, ovat
sentään jäljellä. Lähes jokainen netin BBQ-kastikeresepti
perustuu näille neljälle pääkomponentille. Loppu onkin sitten
viilausta.
BBQ-kastike
1 dl omenaviinietikkaa
1 dl fariinisokeria
1 dl soijakastiketta
1 dl hyvää tomaattiketsuppia
0,3 dl worchester-kastiketta
0,5 dl (makeaa) chilikastiketta
Sekoita ainekset ja keitä hiljalleen,
kunnes kastike sakenee ja maut tasaantuvat.
Helppoa, eikö? Olen käynyt henkistä
taistoa makeaa chilikastiketta ja valmista tomaattikestuppia vastaan,
sillä ne kummatkin edustavat minulle vastustamaani einesajattelua.
Olen kuitenkin lopettanut taistelun hävinneenä osapuolena. Tämän
kastikkeen perusajatus on helppous ja usko pois, lopputuloksesta ei
todellakaan uskoisi, että siinä on käytetty sweetchili-kastiketta
ja ketsuppia.
Tämän perusreseptin tuunaus on
oikeastaan sen herkullisin juttu. Kuten jo mainitsin, 0,5 dl
rypsiöljyä tekee siitä paremmin grillausta kestävän kastikkeen
ja saat sillä ihanan rapean paistopinnan grillattuun lihaan.
Lisäämällä 1 rkl dijon-sinappia, palvelee se sinapinystävää
grillatun porsaanlihan kaverina. Tulisemman kastikkeen ystävä lisää
pieneksi silputtua lempichiliään ja BBQ-majoneesi syntyy
sekoittamalla jäähtyneen kastikkeen joukkoon ½ hyvää majoneesia
tai paksua jogurttia. Savun maun ystävä lisää pienen tujauksen
nestemäistä savua valmiiseen kastikkeeseen (älä keitä
nestemäistä savua). Kivan säväyksen antaa myös omenasurvos tai
kirsikkamarmeladi. Moni vannoo cola-BBQ-kastikkeen nimiin eli tämän
reseptin voi myös tehdä cola-versiona. Lisää silloin reseptiin n.
1 dl colaa (ei light tai zero) ja keitä hieman kauemmin tai
vaihtoehtoisesti lisää lähes valmiiseen kastikkeeseen pari
ruokalusikallista cola-tiivistettä (sitä jota normaalisti käytetään
hiilihapotuskoneella valmistettavaan colajuomaan).
Kastikkeen mitat ovat suuntaa antavia.
Paksumpaa kastiketta saat lisäämällä sokerin ja ketsupin
suhteellista määrää, kirpeämmän tujauksen antaa viinietikan
osuuden suurentaminen. Suolan määrää voit säädellä
valitsemalla vähäsuolaisen soijakastikkeen ja vegaanisen
ruokavalion noudattaja tai kala-allergikko jättää surutta
worchester-kastikkeen pois (se sisältää anjovista).
Eikä se omenaviinietikkakaan ole
kiveen hakattu. Mikä tahansa viinietikka käy (älä kuitenkaan
käytä väkiviinaetikkaa) eli vaalea balsamicokin osoittautui oikein
mainioksi korvikkeeksi kun kaapista ei muuta löytynyt. Jos ketsuppia
ei ole, niin korvaa se pienellä purkilla tomaattipyreetä ja
tujauksella HP-kastiketta. Jos fariinisokeria ei kaapista satu
löytymään, niin valkoinen sokeri toimii myös. Ei se ole niin
nöpönukaa ja luovuus saa kukkia. Tärkeintä on, että löydät
kastikkeeseen hapanimelän maun etikalla ja sokerilla, tomaatin värin
ja sakeuden, soijan umamin ja worchesterin mausteisuuden.
Kommentit
Lähetä kommentti