Hei ystävät, tutut ja tänä päivänä
jo tuntemattomatkin Savu ja Hiillos -blogin seuraajat. Ajattelin
palkita teidät vuosisadan parhaalla valkosipulivoireseptillä.
Savuinen valkosipulivoi antaa
grillatulle lihalle, kanalle, kasviksille tai grillijuustolle niin
hyvän savun ja mausteiden maun, että käytännössä voit jättää
grillaamasi tuotteen maustamatta – suolaa lukuunottamatta.
Parasta tässä jutussa on se, että
voit tehdä valkosipulivoita reilumman määrän ja pakastaa sen
tulevaa grillauskautta varten. Voin pakastaminen onnistuu hyvin eli
se säilyy pakastimessa muutaman kuukauden. Itse olen käyttänyt
puolikin vuotta pakkasessa viihtynyttä voita, eikä se ole
käyttökelvotonta ollenkaan. Pakkasesta se voi kyllä napata muiden
tuotteiden makuja, mutta sen vältät pakkaamalla pakastettavan voin
hyvin ja ilmatiiviisti.
Ja sitten viimein siihen reseptiin.
Savustin valkosipulit samalla kun savustuskaapissa muhi muita
tuotteita. Tämä on siis ikään kuin sivutuote, joka maistamisen
jälkeen tuntuu ja maistuu kyllä sen arvoiselta, että sitä varten
voisi savustuskaapin lämmittää ihan varta vasten.
Ainekset:
2-3 hyvän kokoista valkosipulia
n. 1 rkl oliiviöljyä
n. 200-250 g voita (älä käytä
margariinia, ethän?)
n. 1 dl tuoretta lempiyrttiäsi
(lehtipersija, basilika, korianteri tms.)
maun mukaan hyvää hiutalesuolaa
Kuori valkosipulit ja valkosipulin
kynnet. Aseta ne vadille, jonka voit laittaa savustimeen. Itse käytän
pientä peltivuokaa, jonka tarkoitus ei ole koskaan toimia
tarjoiluastiana. Astia nimittäin saa savustuskaapissa kylkeensä
pinttyneen ruskeahkon kuorrutteen, joka on vaikea poistaa pesussa.
Hiero valkosipulikynsiin hieman oliiviöljyä ja kiikuta ne
savustuskaappiin noin 90-100 asteen lämpöön. Minä käytin
savulastuna hikkoria ja omenapuuta, mutta valitse sinä se savu,
josta eniten tykäät. Palvilihan/savukalan makuista saat
leppäsavulla. Itse vältän sitä lihan savustamisessa –
mielestäni leppä kuuluu kalalle.
Anna valkosipulikynsien savustua ja
kypsyä noin vähintään kahden tunnin ajan eli niin, että ne ovat
pehmeitä ja kypsiä. Väriltään ne muuttuvat vaalen ruskeiksi.
Kaada kypsät ja savustuneet
valkosipulinkynnet mukiin tai muuhun astiaan, jossa saat ne
sauvasekoittimella ajettua tasaiseksi tahnaksi. Mitä tasaisempi, sen
parempi lopputulos. Ole siis huolellinen.
'
Anna voin lämmetä niin, että saat
sekoitettua sen tasaiseksi. Lisää jäähtynyt valkosipulitahna ja
valitsemasi yrtit. Itse tykkään lahtipersiljasta lihalle, tillistä
ja sitruunankuoresta kalalle, korianterista ja basilikasta ihan
kaikelle. Valitse oma suosikkisi.
Sekoita voi, valkosipuli ja yrtit
tasaiseksi massaksi ja lisää makusi mukaan hyvää hiutalesuolaa.
Kaada massa leivipaperin päälle ja muotoile siitä tanko, jonka
kiristät päistä kiertämällä. Paketoi pötkö hyvin ja laita
kylmään. Kun massa on jäähtynyt ja kovettunut, leikkaa se noin 5
cm pätkiksi ja pakasta. Näin sinulla on mukava varasto tulevaa
kesää varten.
On muuten oikeasti paras valkosipulivoi
naismuistiin. Kokeile ihmeessä ja vie viemisiksi ystäville
mökkikeikalle. Seuraava mökkikutsu on taattu!
Toivottavasti maistuu.
PS: Minä käytin Mustang
sähkösavustinta, mutta homma toimii myös esim. Opa
säkösavustimessa (siinä putkimallissa). Tarvittaessa lisää vuoan
pohjalle vähän vettä, jotta valkosipulinkynnet eivät kuivu.
Silloin kestävät vähän korkeampaakin putkisavustimen lämpöä,
jota ei pysty säätämään.
Kommentit
Lähetä kommentti