Strutsinlihaa suoraan tuottajalta
Vastassa meitä oli hurmaava maatilan piha ja yhdistetyssä kahvila-tilamyymälässä meidät vastaanotti tilan emäntä leveän hymyn kanssa. Lukuisat strutsituotteet sulista nahkatuotteisiin ja munankuoriin olivat mielenkiintoista tutkittavaa. Tilavierailun strutsiesittely (8 euron korvausta vastaan) olisi luvassa kellon lyödessä tasatunnin merkiksi.
Vastuullista tuotantoa kun linnusta käytetään kaikki
Se, mikä lihansyönnistä hieman huonoa omatuntoa potevaa sekasyöjää ilahduttaa, on tieto, että näistä linnuista käytetään lihan ja munien lisäksi lähes kaikki (luita lukuunottamatta, joiden käyttöä rajoittaa lainsäädäntö, joka muutettiin hullunlehmäntaudin vaikutuksesta).
Tilavierailulta siis lähdimme kohti kotia puolen kilon paistipala kainalossa. Koskaan en ole strutsia laittanut, vaikka ymmärrätte varmasti että, toive siitä on muhinut tämän hiillostajan mielessä jo pitkään. Onneksi sain kaupan päälle muutaman vinkin rasvattoman strutsin grillaamiseen.
Minikamadon käyttö ja hiilien valinta on kuin nukkekotileikkiä - hyvällä tavalla
Kotiterassille päästyäni oli aika hyökätä uuden pienen "matkamunan" kimppuun. Kun halvalla saimme, niin kohtuullinen euromäärä piti uhrata juniorimallin kamadoon, jonka olisi tarkoitus kulkea mukana kaupunkikodin ja kesämökin väliä. Nyt neitsytkäyttö siis kaupunkiterassilla juhlallisesti strutsipaistin kypsennyksen merkeissä.
Koska minulla ei (vielä) ole lämmönjakolevyä minimunaan, niin nyt piti grillata keili keskellä suuta. Hyvä ja maltillinen hiillos niin, että strutsinpaisti, joka ei antaisi mitään anteeksi, kypsyisi tasaisesti ilman kärähtänyttä pintaa. Lämmöt siis suoralla grillausella kauniit ja lempeät 150-175 astetta. Uunilämmöllä siis mennään, mutta mukaan saadaan grillauspintaa ja ihanaa savun makua.
Strutsin paistin grillaaminen
Miltä strutsinliha maistuu?
Strutsi ei näytä eikä maistu linnunlihalta. Mieleen tulee ehkä enemmänkin vasikka. Maku on mieto. Lihan on rasvaton eli sen kyytipojaksi menisi hyvin voinen hollandaise/bearnaise-tyyppinen voikastike. Me nautimme testipaistin "au naturel" uuniperunakiekkojen, papujen ja paistettujen sienien kanssa. Kastikkeen virkaa hoiti tällä kertaa Hellmansin majoneesi.
Strutsinpaisti grillissä - resepti
500 g kotimainen tuore strutsinpaisti(pala)
2 rkl rouhittua mustapippuria
2 tl hienoa merisuolaa
1 dl rypsiöljyä
Hiero mausteet ja öljy paistin pintaan. Anna maustua tunti tai pari (tai vaikka yön yli). Grillaa maltillisella hiilloksella hiljakseen ja rauhallisesti noin 30 minuuttia. Käännä usein ja sivele mausteöljyllä aina kääntämisen yhteydessä., jotta paisti ei kuivu. Varmista sisälämpö paistomittarilla. Anna paistin vetäytyä vähintään 15 minuuttia ennen leikkaamista.





