Lohi ja pekoni ei kuulosta aivan tavalliselta yhdistelmältä, mutta voin luvata, että tämä on aika hyvä makupala. Kun nakkaat grilliin vielä kourallisen savulastuja, niin homma ottaa vielä aivan uusia ulottuvuuksia.
Jossain instan syövereissä taisin törmätä reseptiin, missä yhdistettiin pekoni ja lohi. Konservatiivinen BBQ-ajatteluni heilahti vinoon. Voiko tuo toimia? Pakkohan se oli kokeilla.
Homma etenee siis simppelisti ja helposti. Käytin ihan tavallista marketin peruspekonia. Leikkasin lohifileen selkäpalasta noin tulitikkuaskin kokoisia paloja, joihin ripottelin Maustepörssin perusgrillimaustetta. Parin tunnin kuivamarinoinnin jälkeen kiepautin lohipalojen ympärille siivun pekonia. Ja sitten kohti grilliä.
Valmistelin hiiligrillin keskilämmölle suoraa grillaista varten ja nostelin pekoni-lohikääryleet kuumalle ritilälle. Nakkasin hiillokselle kourallisen liotettuja omenapuulastuja ja suljin kannen. Noin viiiden minuutin päästä kiepautin kääryleet ja jatkoin savuista grillaamista vielä toiset viisi minuuttia.
Loppumetreillä sudin pintaan BBQ-kastiketta. Homma meni samoin kuin esim. grillattujen munakoisojen kanssa tai vaikka tavallisten possupihvien kanssa. Perusmetodi siis, mutta tällä kertaa tuote oli hieman tavallisuudesta poikkeava.
Lopputulos oli erittäin hyvä. Hauska. Hieman erilainen. Grillaaminen ei ole niin haudanvakavaa ja lopputuloksena voi olla mukavia uusia makuelämyksiä. Suosittelen kokeilemaan!
Iloa grillin äärelle!