Pallogrilli vai kamado? Weber vai Mustang?


Olen jostain syystä pitänyt "pallogrilliä" hieman nolona ja vähäpätöisenä härvelinä kunnon grillaamiseen. Nyt on ehkä aika hieman tuulettaa ajatuksia. Sain veljeltäni lahjaksi Mustangin wokki- ja parilapannun. Ei mies tinnyt, että edellisestä Mustanigista on aikaa jo tovi. Lahjuksen myötä mietin hyvää vaihtoehtoa uusien pannujen lämmitysjärjetelmäksi. Päädyin pallogrilliin.

Samainen veljeni oli aikoinaan hankkinut Weberin ison pallon hiilikäyttöiseksi mökkigiriiliksi kaasuversion kaveriksi. Viime syksyn rapujuhlia varten täräytimme pallon uumeniin black agnuksen brisketin ja myönnän, että hieman epäilin mitä tuleman pitää. Kuten tiedätte, olen vannoutunut kamadon kannattaja. Voin sanoa yllättyneeni, kuinka hienosti Weberin jättipallo piti lämmöt kohdillaan ja pitkä, liki kahdeksan tunnin veto, onnistui peltikuorisella pallolla. Brisketistä tuli täydellistä!

En siis ole koskaan omistanut "pallogrilliä". Sotkuinen grilli ja takapiha -ajatus mielessäni olen siis jättänyt mokoman härvelin hankinnan tarpeettomaksi. Tuo loppukesäinen onnistuminen ja Mustangin varusteiden omistaminen kuitenkin laittoivat ajatukseni rullaamaan. Mustangin valikoimasta löytyy peruspallon isäksi ns. gourmet-versio, joka on siis yhteensopiva uusille pannuille. Kaasugrilliä en koe vieläkään tarvitsevani.

Pienen googlailun kälkeen löystin Mustang Gourmet 57 -version postikuluineen mukavaan alle 140 €:n hintaan. Samaan kyytiin sain suojahupun noin 10 €:n lisäkustannuksella. Ei paha. Nyt olisi aika lisätä takapihani ylimitoitettua grililvalikoimaa vielä yhdellä vekottimella.

Mustang kokaminen
Toimitusaika oli kohtuullinen ja alle viikossa Posti-Pate kiikutti Mustangin kotiovelleni. Ei muuta kuin toimeen ja työkalut käteen. Kokoamishomma siis edessä, mutta kaikesta ennakkokauhusta huolimatta kokoaminen oli kohtuullisen helppoa. Oliko kyse yksinkertaisesta mallista, hyvistä kokoamisohjeita vai siitä, että kokoamistaidot ovat vuosien varrella kasvaneet, niin homma vei yllättävän vähän aikaa. Ainoa hermoja riipivä osuus oli grilin jalkaputkiin liimatut varoitustarrat. Tarrojen posto ja liotus veivät enemmän aikaa kuin koko grillin kokoaminen yhteensä. Helpiommalla pääsee, jos sietää varoitustarrat valmiissa grillissä, mutta itse en halua sellaisia katsella. Suosittelen poistoa ennen kokoamista eli ensimmäiseksi hommaksi suosittelen jalkojen liottamista tarrojen poistamiseksi. 

Mustang Gourmet

Nopeasti tuli myös selväksi se, että tässä mallissa on pari mukavaa yksityiskohtaa. Lisävarusteita varten tarkoitettu irroitettava ritilän keskiosa on mainio juttu. Se myös helpottaa ritilän puhdistusta, sillä koko ritilää ei tarvitse laittaa pesuun jos grillattavana on esim. kokonainen kana. Vain irroitettava keskiritilä pesuun ja homma on valmis. Kyseiseen koloseen asettuu siis mukavasti erilaisia pannu- ja wokkiosia.

Toinen ja erityisesti mainittava juttu on grilliin vakiona kuuluvat hiiliritilän "aidat". Niiden avulla saat aikaiseksi hiilikorin hiiliritilän reunoihin eli saat aidattua hehkuvat hiilet grillin reunoille. Näin vesiastialle jää tila keskelle ja pitkää vetoa vaativat tuotteet saat epäsuoralle lämmölle ilman mielikuvitusta vaativia virityksiä. Kymmenen pistettä.

Mustang Gourmet vaikuttaa muutenkin kontuullisen laadukkaalta kapistukselta, vaikka muttereiden koko ja pellin paksuus hieman epälyttääkin. Ensituntuma saa miettimään, että pitkässä ulkosäilytyksessä (etenkin talvella) griliin kannataa jättää kosteutta keräävä "kissanhiekkayksikkö". Olen siis ulkosäilytyksessä oleviin grilleihin laittanut kristallihiekalla (silica gel) täytetyn sukan, joka hillitsee kosteuden kerääntymistä grillin sisään.

Entä sitten vertailu kalliiseen Weberin palloon? Ensituntumalta sanoisin, että Weberin pallogrilli tuntuu laadukkaammalta kuin Mustanigin pallo. Toki hintaakin on Weberillä yli kaksinkertaisesti Mustangiin verrattuna. Tilanne on siis aika sama kuin aikoinaan pohtimassani Mustangin ja Weberin kaasurillien erossa. Weber maksaa kolminkertaisesti ja lupaa pitkän takuun. Mustang on kuitenkin kestänyt helposti sen kymmenen vuotta eli en ole katsonut Weberin takuun kattavan kolminkeratista hintaa. Pallolle minulla ei ole nyt vielä kestävyystestin numeroita, mutta uskon tilanteen olevan samanlainen. Lisävarusteillakaan ei voi tänä päivänä Weberä perustella eli jokainen vetäkööt nyt omat johtopäätöksensä. Kaupallisella yhteistyöllä tätä vertailua ei voi perustella, sillä mikään merkki ei sponsoroi postauksiani. Väitän, että moninkertaisella hinnalla ei saa moninkertaista laatua. Myös kamadona minulla toimii muutaman satasen kiinankamado kalliin vihreän munan sijaan. Härveli on kestänyt jo kymmenkunta vuotta ilman mitään ongelmaa, vaikka se viettää vuoden läpeensä ulkona ja on käytössä käytännössä vähintään viikoittaín.

Mustang vai Weber?

Entäpä sitten se ensikokemus. Grillimakkaran sijaan ensigrillaus tehtiin tällä kertaa kokonaisella broilerilla. Kuten sanottu, hiilitason reunaritilät olivat mainiot kapistukset epäsuoraan rillaukseen. Marienbourgin hiilet sai aidattua reunoille ja keskelle, broilerin alle, sai asetettua helposti vuoan vettä ja valuvaa rasvaa varten. Parin tunnin veto broilerille toimi erinomaisesti. Alailma-aukko noin puolille ja yläilma-aukko saman verran raolleen. Lämpömittari näytti lähes koko ajan n. 175 astetta, mikä oli enemmän kuin hyvä. Pari savupalaa olisi tehnyt hyvää, mutta tällä kertaa jätin savun muodostuksen hiilien armoille. Lopputulos = erinomainen. Broileria ei tarvinnut kääntää kertaakaan eli mehevyys pysyi täydellisenä kun kannen sai pitää rauhassa kiinni.

Illansuussa tein vielä wokki- ja parilapannun rasvapolton. Silloin selvisi kamadon ja pallogrillin ero. Pallogrilliä ei saa samoille korkeille lämmöille ilman valtavaa hiilimäärää. Tilanteen olisi voinut korjata briketit, joilla lämmöt olisi voinut saada korkeammaksi pienemmällä hiilimäärällä. Brikettehjähän ei kamadossa tarvita vaan homma hoituu laadukkailla hiilillä, keraamisella kaksoisrakenteella ja riittävällä ilmankierrolla. Pallogrillissä homma pitää kompensoida överillä hiilimäärällä.

Mustang Gourmet

Pallogrilli ei siis korvaa kamadoa, mutta on mukava lisä kesäkeittiön varustukseen. Sillä (ja suurella hiilimäärällä) saa lisukkeille mukavan lämmönlähteen tai suoraan grillaukseen sopivan härvelin valtavalla grillalalla kun syöjiä on paljon ja kun 18":n kamado käy pieneksi. Wokki ja parila tulevat varmasti myös hyvään käyttöön.

Jatkossa en siis lainkaan vähättele pallogrilliä. Hyvät säätimet ilmankierrolle ja lämmön säätelylle sekä upea valikoima lisävarusteita tekevät pallosta erinomaisen kapistuksen. Talvigrillaukseen en usko sen toimivan kuten kamadon, mutta lämpiminä kesäiltoina pallogrilli toimii paremmin kuin hyvin monipuolisena grillaus- ja savustushärvelinä. Ei muuta kuin ostohousut jalkaan. Pallolla pääsee hyvään alkuun ja kun harrastus vie mennessään, voi harkita kalliimpia vehkeitä.

Savuisin terveisin , SA

PS: Muistathan, että hiiligrilli laitetaan tulille piippysytyttimellä. Tämän kokoiselle härvelille ei kannata hankkia sitä kaikkein pienintä versiota. Kunnon kokoinen piippusytkä ja hajuttomat sysytyspalat varmistavat, että tällainen pallo on grillausvalmis alle 30 minuutin. Ei pistä paremmaksi edes kaasugrilli!